Lapsuusmuistoni: Mansikkapeitto

Kun olin lapsi.

Silloin lomat olivat pidempiä, kesät lämpimämpiä ja mansikat makeampia. Talvisin oli paksusti lunta ja pakkastakin yli 30 astetta. Elämä oli vapaampaa ja huolettomampaa.

No joo, osa ehkä pitääkin jossain määrin paikkansa, mutta taatusti aikakin on ehtinyt kullata muistoja. ;)

Lapsuusmuistoihin liittyvät myös monet tekstiilit. Äidin ompelemat puuvillaiset ruutumekot, kummitädiltä saatu pehmolintu, siniset villahousut, joiden aiheuttaman kutinan vieläkin saatan palauttaa iholleni.

Tämän postauksen pääosaan pääsi kuitenkin eräs aikoinaan hyvin rakas omaisuuteni: mansikkapeitto.

Lapsuuteni mansikkapeitto oli lasten kokoa oleva täkki, mutta niin kaunis ettei sitä olisi raaskinut pussilakanaan piilottaa. Sillä ei se ollut mikään tavallinen valkoinen täkki. Ehei, siinä oli vihreä niitty ja vaaleanpinkki taivas. Ja se niitty oli punaisenaan mansikoita.

Nyt toteuttamani uusi mansikkapeitto ei oikeastaan kovinkaan paljon muistuta alkuperäistä. Tämän peiton tein tilkkutyyliin, mutta nopeammin leveistä suikaleista. Monta vuotta sitten ompelemani punainen tilkkupeitto on ollut ja on edelleen meillä ahkerassa käytössä (oli joulu tai ei) ja on minusta kaikkein paras köllöttelypeitto. Kevyt, ei-sähköinen ja pesuja kestävä. Jo pidemmän aikaa on ajatuksissa ollut tehdä kullekin lapselle ikioma tilkkupeitto. Tässä on nyt niistä ensimmäinen, kuopuksen oma.

Kaikki peitossa käytetyt kankaat ovat uusia, tilkkukangaspäydästä hankittuja. Laatu ei kuitenkaan kaikissa ollut sama, pinkit ovat mukavan jämäköitä, mutta varsinkin vaaleampi vihreä kovin lirua. Kuvistakin huomaa, miten se rypyttyy. Suikaleet ovat noin 20 cm korkeita ja peiton koko noin 1 * 1,5 m. Taustakankaana on vaaleanpunainen lakanakangas ja reunat huolittelin puna-valkoruudullisella vinonauhalla. Isokokoiset mansikanmollukat on aplikoitu valmiiseen peittoon.

Jotenkin minusta tuntuu, että peitto ei ole vielä aivan valmis.

Ehkä mansikkasato voisi kasvaa ja levitä koko peittoon. Tai lennähtäisikö taivaalle pari lintua? Kenties tarvittaisiin aurinko mansikoita kypsyttämään?

Jatkamme ideointia yhdessä lapsen kanssa. Jos suinkin muistan, laitan myöhemmin lisäyksistä kuvaa tänne blogiin.

Mansikkapeitto aloittaa blogini syyshaasteiden viimeisen osion: Lapsuusmuistoni-haasteen. Ensi viikolla tulette joka päivä näkemään yhden osallistujan muistorikkaan käsityön. Haastetta pääset seuraamaan edellisen postauksen linkeistä.

Suloista sunnuntaita teille ihan jokaiselle! :)

Kankaat:

Tuurin kyläkauppa, HH-kangas ja paikallinen kangaskauppa