sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Operaatio Joulunlapsi


Ai karkkii-blogista luin noin viikko sitten postauksen Operaatio Joulunlapsi-keräyksestä ja sen verran utelias olin, että kävin hankkeen verkkosivuilla lukemassa lisää. Yllättäen yksi auki oleva keräyspiste sijaitsi ihan lähellä.

Kun kerroin meidän ekaluokkalaiselle keräyksestä, hän innostui täysin. Ilman muuta meidän pitää antaa joululahja tuntemattomalle lapselle! 
Lahjalle sai itse valita kokoluokan: tytölle tai pojalle 2-4, 5-9 tai 10-14 v. Tytär halusi, että meidän pakettimme menisi hänen ikäiselleen tytölle, niinpä valitsimme keskimmäisen ryhmän. Helpottihan se hieman, kun oli edes jotain hajua mistä sen ikäinen saattaisi pitää.

Lahjan sisältö oli tarkkaan määritelty, mutta mistään en löytänyt mainintaa ettei saisi olla itse tehtyä mukana. Niinpä päätin tehdä lahjaan kuuluvan paidan ja pipon itse. Penaalikin oli tekolistalla, mutta siihen ei nyt aikataulu antanut myöden. Juuri ennen paketin jättöä huomasin jostain esitteestä, että myös hanskat ja sukat olisivat voineet olla villaiset ja itse kudotut, mutta ehkä sitten ensi vuonna...

Koska kässäblogissa ollaan (ja koska en muusta ehtinyt kuvaa ottamaan), esittelen tässä vain nämä itse tehdyt. Paitaan kankaat löytyivät omista varastoista, kaavana käytin Ottobren Peplumia, jonka muokkasin peruspaidaksi. Kokona 128 cm, joka omalle tytölle on vielä hieman reilu. Sattui sopimaan niin hyvin noihin päällä olleisiin farkkuihin, että hetken teki mieli jättää paita kotiin. Mutta saahan noita tehtyä, prinsessakangasta jäi vielä pala.





Piposta ehdin näpätä vain pikaisen kuvan ennen pakkausta. Kuvan laatu surkea, mutta ihan tuollainen peruspipo kyseessä.


Lisäksi laatikkoon pakattiin
- barbinukke
- maskottipehmo
- hanskat
- sukat
- kouluvihko
- lyijy- ja värikyniä
- pyyhekumi ja teroitin
- penaali
- hammasharja ja -tahna
- palasaippua
- hiusharja ja pompuloita
- hedelmäkarkkeja

Paketin veimme keräyspisteeseen, josta se lähtee joululahjaksi lapselle Romaniaan tai Moldovaan.

Toivottavasti se tuo saajalleen paljon iloa!


14 kommenttia:

  1. Tuossa operaatio Joulunlapsessa on kyllä kaunis ajatus taustalla. Itse en ole siihen osallistunut (vielä :)).Paidassa on tosi kauniit sävyt ja pakettinne sisältö vaikuttaa muutenkin tosi hienosti ajatellulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että osallistuminen olisi minulta jäänyt ellei se olisi ollut tytölle niin tärkeää. Hän hoputti minua vähän väliä, onko paita jo tekeillä ja ehtiikö pipo varmasti valmiiksi. :) Hän on muutenkin luonteeltaan sellainen, kovin kiinnostunut ja huolissaan sodista, sairauksista ja maailman vähäosaisista lapsista. Se, että lahja meni henkilökohtaisesti jollekin lapselle, on omalle lapselleni helpommin ymmärrettävää auttamista kuin se, että laitan tekstiviestillä rahaa johonkin keräykseen. Laitan kyllä niihinkin ja siellä ehkä samalla rahalla saa enemmän useammalle apua tarvitsevalle.
      Kiitos Krista kommentistasi! :)

      Poista
  2. Varmasti tuo iloa :) Minä tein viime vuonna kaksi pakettia ko. keräykseen ja myöskin ompelin itse kaikki vaatteet sinne ja neuloin villasukat. Tänä vuonna valitettavasti muistin keräyksen liian myöhään enkä kerinnyt laittaa pakettia matkaan. Ainut, mikä mietitytti tuossa oli, että miten jako tapahtuu, kun noiden ikäryhmien sisälläkin on jo niin erikokoisia lapsia, ettei joku vaan saa jo valmiiksi pieniä vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jostain, että jo 20. vuotta kerätään paketteja. Minulta tämä on mennyt aiemmin jotenkin ohi tai sitten olen ajatellut keräyspisteiden olevan vain isoissa kaupungeissa. Minä ajattelin, että kaipa ne paketit jossain vaiheessa avataan ( kun ei saanut teipata kiinni) ja katsotaan vaatekoon perusteella minkä ikäiselle lapselle jaetaan. Mitään tietoa asiasta en kylläkään löytänyt.
      Kiitos kommentistasi naurispelto! :)

      Poista
  3. Kaunis paita pääsi pakettiin tuntematonta saajaansa ilahduttamaan.. Ihana ajatus.

    VastaaPoista
  4. Kaunis ajatus ja hieno lahja. Kiva nähdä valmiina sinun keskeneräinen haaste :)

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, että lähdit mukaan! Tuli todella hienot vaatteet, joten varmasti saaja ilahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle vinkistä, minulta olisi jäänyt paketti tekemättä ilman postaustasi. :)

      Poista
  6. Tämä lahja ilahduttaa varmasti saajaansa:) Kaunis ajatus:)

    VastaaPoista
  7. Teitte varmasti jonkun lapsen todella onnelliseksi, niin on ihana paita! Minulta on tämä juttu mennyt jotenkin ihan ohi, vaikka moniin keräyksiin joulun alla osallistunkin. Ehkä sitten ensi vuonna muistan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Ehkä minäkin ensi vuonna muistan hieman aikaisemmin, ettei tule yhtä kiire kuin nyt. :)

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)