maanantai 16. joulukuuta 2013

Harmaa on kaunista


Olen hurahtanut harmaaseen. Niin kaunis, herkkä, tyylikäs, hillitty, ehdoton kauden lempivärini. :)

Törmäsin vastikään erääseen hurmaavaan blogiin ja siitä inspiroituneena innostuin heiluttelemaan virkkuukoukkua. Alkoi syntyä liinoja. Harmaita tietenkin. Lankana kierrätyspuuvillainen Novita Hanko, jolla kattausliina syntyy jo muutamalla pylväskierroksella. Epäilenpä, että vastaavia eksyy myös joulun paketteihin...



Yksi liina päätyi lämmittämään Roni-tontun pyllyä viileällä kuistilla. 


Kovia kokeneen vanhan tuolin hain isännän kauhisteluista huolimatta autotallista sisätiloihin. Juuh, eihän se ihan priimakunnossa ole, mutta poikani sanoin "sopii tuolle tontulle, ihan kuin pukin pajasta". Joulun jälkeen saatan kiikuttaa tuolin puusepän käsittelyyn. Harmaa voisi olla passeli väri tähänkin.



Yksi joululahjapaljastus, tämä kun on jo matkannut maailmalle. 11-vuotiaalle kummipojalle ompelin paidan Majapuun jalkapalloneuloksesta. Tein mahdollisimman yksinkertaista, tuon ikäisille kun tuntuu simppeli linja toimivan parhaiten. Sopivan harmaata resoria ei ollut, joten käytin petroolia.

Eipä paita oikein miltään henkarilla näytä, mutta sovituskuviinkaan ei ollut aikaa. Oma poika olisi voinut toimia mallina, sillä paita on tehty samalla kaavalla kuin nämä, vain hieman saumavaroja suurentaen.


Tähän paitaan pääsi ensimmäinen uusi Vaapula-ompelumerkki. Olen jo jonkin aikaa haikaillut tällaisia yksinkertaisia saumaan ommeltavia ja nyt sitten repäisin ja tilasin sellaiset 3exteriltä. Tykkään!

1 kommentti:

  1. Harmaa tuntuu nyt mukavalle!
    Ihania liinoja ja kiva futispaita! :)
    Tuoli on hurmaava!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)