sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Rakas farkku: Farkkuhameeni mun

Ensimmäinen ajatukseni oli tehdä haasteeseen jotain vanhoista farkuista kierrätettyä. Mutta kun näin Eurokankaassa upeaa indigovärjättyä joustofarkkua, en voinut vastustaa kiusausta ommella jotain itselleni. Nämä kuvat haalistavat väriä huomattavasti. Todellisuudessa väri on tumma farkunsininen, joka tietysti pesuissa hieman haalistuu.

Muutenkin omaa garderobia pitäisi kohentaa, mutta miten siinä aina käykin niin, että omat tarpeet tulee lykättyä ompelulistan viimeiseksi. Lasten vaatteet käyvät pieniksi, kun taas omat mahtuvat sentään päälle, vaikka muuten jo kyllästyttäisivät.




Kaava tässä on hyvin yksinkertainen, etu- ja takakappale poikkeavat toisistaan vain vähän. Molemmilla kappaleilla on muotolaskokset ja vyötärö on huoliteltu muotokaitaleella. Sivusaumaan ompelin vetoketjun.



Jotain omaleimaista saadakseni tein hameeseen kukkakuvion alikeompelulla. Aluskangas on samaa farkkua, nurja puoli päällepäin käännettynä. Kuvion piirtelin suoraan tukikankaalle. Siitä ei tullut ihan priima, mutta alikeompelu tekniikkana on sen verran hauska, ettei varmasti jää yhteen kokeiluun.



Tällä vaatimattomalla hamosellani osallistun oman blogini farkkuhaasteeseen. Tästä viikon eteenpäin jokaisena päivänä yksi haasteeseen osallistuva julkaisee blogissaan oman farkkutyönsä. Haastetta pääset parhaiten seuraamaan edellisen postauksen linkeistä.

Aurinkoista sunnuntaita teille kaikille!



Kaava: 
Burda 8/15, hieman muokattuna

Joustofarkku: 
Eurokangas

26 kommenttia:

  1. Hieno hame, alikeompelukuvio tekeekin ainutlaatuisen ilmeen!

    VastaaPoista
  2. Kaunis hame! Minulla on ollut ajatuksena kokeilla alikeompelua jo jonkin aikaa. Kiitos kun muistutit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa ja hauskaa, kannattaa kokeilla. Kiitos Laura!

      Poista
  3. Oletpa muuten ommellut monikäyttöisen hameen. Juuri tuollaisia me äiti-ihmiset kaappiin tarvitaankin :). Alike-ompelu antaa siihen kivasti näköä ja särmää. Tosi kiva nähdä, mitä kaikki ovat farkusta taikoneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Toivonkin että tästä hameesta tulee luottovaate pitkäksi aikaa. Olen päässyt vilkaisemaan paria haastetyötä etukäteen. Kivoja juttuja on tulossa. :)

      Poista
  4. Kaunis hame ja tuo alikeompelu viimeistelee sen hienosti.

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja monikäyttöinen hame. Alikeompelu on hieno yksityiskohta.

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis hame. Alikeompelu on kyllä hauska tekniikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, kokeilen sitä kyllä lastenkin vaatteisiin. Kiitos Raisa P!

      Poista
  7. Onpa hyvännäköinen hame ja alikeompelu toimii lostavasti :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis hamonen! Kivan lisän tuo tuo alikeompelukoristelu. :) Mullakin muutama farkkutyö odottaa inspiraation saapumista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! Toivottavasti saat inspiraatiota tästä haasteesta. :)

      Poista
  9. Kaunis hame! Alikeompelu sopii tähän loistavasti :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin hypistelin viime viikolla noita Eurokankaan farkkuja. Tässäpä olisikin mainio idea omaan vaatekaappiin. Ihan varmasti monikäyttöinen ja ajaton vaate! Minulla on alikeompelu vieläkin testaamatta, mutta tosi kivan näköistä jälkeä sillä kyllä saa. Koskahan sitä ehtisi testaamaan... Nyt taitaa vielä ilta tai pari täyttyä oman haastetyön väkertämiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato! Tämä kangas oli nimeltään super-soft, nimensä mukaista ja aivan ihanaa. :) Minua jännittää mitä sinä ja muut osallistujat olettekaan mahtaneet keksiä...

      Poista
  11. Mihinkä lie katosi kommenttini... No, uusi yritys. Ajaton ja varmasti monikäyttöinen hame! Minäkin Eurokankaassa katselin viime viikolla näitä farkkuja ja tässäpä olisikin hyvä idea omaankin vaatekaappiin. Tuo alikeompelu on minulta vielä kokonaan kokeilematta. Sillä saa kyllä mielenkiintoista jälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mihinkään kadonnut, minulla vain on roskpostien välttämiseksi kommenttien hyväksyntä päällä ja olen joskus vähän hidas näpyttelemään niitä esille. :)

      Poista
  12. Ihana hame, kukkakuvio sopii siihen niin kauniisti! Just sellainen vaatekaapin pelastaja, siisti ja hyvännäköinen sekä sopii monenlaiseen yläosaan. Menee arkisempana ja vähän juhlavampanikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Siinäpä jälleen yksi farkun hyvä puoli: sopii yhteen lähes minkä tahansa kanssa. :)

      Poista
  13. Ompas kiva hame ja tuo kuvio tekee siitä erilaisen, oman näköisen.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)