tiistai 30. elokuuta 2011

Syksyn tullen sieniä kasvaa


Kerhot ja muskarit alkavat taas ja on kiva ommella touhutytölle jotain uutta syksyisempää puettavaa. Samalla yritän hieman vajentaa kangasvarastojani, joihin on varsinkin "tyttökankaita" kertynyt pinoittain. Nämä kankaat olen ostanut Iinulta, silloin kun sieltä vielä sai noita campan-trikoita. Nyt kun se osui rinnan sienipopliinin kanssa, syntyi ajatus tästä kärpässienisetistä.


Leggingsien kaava on muokattu edellisen postauksen hameleggareista, paidan kaava on vanha tuttu cw301. Paitsi että kangas loppui kesken ja kokosin etukappaleen kolmesta osasta. Saumat tikkasin koristeompeleella. Eteen aplikoin sieniä, mikä olikin seuraava murheenkryyni.

Pilkkutrikoo on ohutta ja kokeilin silittää taustalle liimavanua saadakseni muhkeamman vaikutelman. Halutun efektin sainkin aikaan, mutta ompeleminen tuottikin sitten ongelmia. Kuva ei pysynyt kunnolla paikallaan ja vanu pursuili reunoista. Jouduin siksakkaamaan ison sienen kahteen kertaan peittääkseni vanun ja ryppyjäkin siihen tuli. Sitten keksin aputikata kuviot ensin paikalleen suoraompeleella, minkä jälkeen siksak onnistuikin jo paremmin.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Pesun jälkeen sienten jaloissa käyttämäni valkoinen interlock oli rispaantunut reunoista, voi itku! :( En ymmärrä mistä se voi johtua, olen samaa kangasta käyttänyt aplikaatioissa ennenkin ja pallokärkineula oli koneessa tietysti. Varmuuden vuoksi vaihdoin kuitenkin neulan ja tein hieman harvemman siksakin vanhan ompeleen sisäpuolelle. Ei kovin kaunis ratkaisu, mutta toivottavasti nyt kestäisi käyttöä.

Taakse kirjoin vielä tekstin ´mushrooms´.


Trikooasun päälle sopii puettavaksi sienikuvioinen puuvillatunika. Helma on pilkkupuuvillaa, samoin kuin siksak-nauhalla reunustettu sydäntasku ja solmimisnauhat. Tästä tuli suloinen ja kiva, vielä parempi olisi tullut jos olisin hokannut kaventaa hieman. Kaavana Kerttu, ottobre 1/09.


PS. Lupailemani arvonta tulossa lähiaikoina, pysykäähän kuulolla! :)

8 kommenttia:

Kiitos viestistäsi! :)