maanantai 22. heinäkuuta 2013

Anna Antti ahvenia



Uusimmassa Suuri käsityö-lehdessä oli Jasmine Julin-Aron suunnittelema sauna-asu, jonka huppari inspiroi minua välittömästi. Ehdin jo suunnitella siihen toisia kankaita, kun toissaviikkoisesta Pehemian sponsoroimasta SaVaWay-ylläripussista paljastui pala pirteää pinkkiä kalastajatrikoota. Suunnitelmat uusiksi, kaavasta turhat koukerot pois ompelun nopeuttamiseksi ja noin kahdessa ja puolessa tunnissa oli huppari valmis. Ihan lemppari tulikin!
 
Kalastajaan yhdistin Fabriinan mustaa puuvillaelastaania ja Tiimarin nappipussista löytyi kalastajiin mätsäävät värit. Napit asettelin riviin, ikään kuin kietaisuosa olisi niillä kiinnitetty.
 
 
 
 
Palasta jäi vielä reilusti ylikin ja sain kalastajasetin myös pikkuneidille. Hänellä on huonosti ihan tavan teeppareita, tästä siis yksi vajetta paikkaamaan.
 
 
 
Etukappale ja hihat ovat kalastajaa, takakappaleen mustalla pohjalla kisuja ja saappaita. Hihansuissa on aavistuksen tiukemmat resorit kuin alkuperäisessä mallissa, mikä tekee hihaan kivan pussimaisen muodon.
 
 
 
Nämä housut olivat hyvän malliset, siksipä tein toiset samanmoiset pidennetyillä lahkeilla. Tasku kalastajatilkusta ja taskunreunaan valkoista pitsiä. Tyttömäistä olla pitää!
 

 
Kaavat Brave Fireman (OD 3/13) ja Forest Walk (OD 4/12)
 
Ihanaa tämä kalastajakangas, tykkään ihan valtavasti noista väreistä. Teki mieli tilata sitä sinistäkin toiselle tyttärelle, mutta hän tyrmäsi kuosin liian poikamaisena. Höh!
 
 
ps. Arvonnan voittajista yksi on vielä teillä tietymättömillä. AT-Sini, sinulla on huominen aikaa ilmoittautua. Sen jälkeen arvon uuden voittajan.

7 kommenttia:

  1. tuosta hupparista tuli kyllä tosiaan kiva!

    VastaaPoista
  2. Ihan huippuhieno huppari! Ihanat värit ja tosi hyvin sopivat napit!

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo huppari! Lehdessä se ei säväyttänyt, mutta tämän jälkeen voipi olla, että pakko kokeilla! Kivoja muutkin ompelukset :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva huppari. Ei lehdestä jäänyt mieleen ollenkaan (pitänee selailla uudestaan), mutta tässä on potkua!

    Perus-teeppari ei mielestäni sekään kyllä ole ihan vaan "perus". Kivoja yksityiskohtia siinäkin.

    VastaaPoista
  5. Upea huppari, napit sopii hienosti!

    VastaaPoista
  6. Ihanat hupparit ja sinun paidassa napit sivussa on huippujuttu!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)