perjantai 20. syyskuuta 2013

Suuri, suurempi, suurin


Ken on meistä kaikkein suurin, kaunein ja voimakkain? Ikuinen kiistanaihe lapsiperheessä. Mitä pienempi ihminen, sen suurempi tarve hänellä tuntuu olevan kasvaa äkkiä isoksi ja mahtavaksi. :)

Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, että meillä ei enää mitään vauvoja asu, leimailin tytöille ikiomat isottelupaidat. Kolmevuotiaan paidassa lukee "Niiiin iso tyttö" ja viisivuotian paitaan painettiin sanat "Se isompi sisko". Niskaan leimasin vielä tyttöjen 'lempinimet', joilla he itse toisiaan kutsuvat.
 
 
 
Kirjainleimojen idea tuli tietysti täältä mainioista kiukkispipoista. Pari päivää tuon postauksen jälkeen satuin käymään Kärkkäisellä, jossa näin kirjainleimasinsetin. Pakkohan se oli ostaa. Kovin vaikea niillä vain on kankaalle saada siistiä jälkeä, harjoitusta kaivataan. Näiden paitojen kirjainten tosin halusinkin olevan vähän vinksallaan, enkä edes yrittänyt saada niitä viivasuorasti riviin.

Teksti näytti jotenkin orvolta keskellä paitaa, siispä ompelin alle pinkkiä pitsiä ja vielä napin somisteeksi.

Paitojen seuraksi hameet, koska niitä nämä neidit nykyään mieluiten käyttäisivät. Malli on tämän syksyn lasten Ottobresta (kuten paitakin), hauskan näköinen päällä, vaikkei näissä kuvissa oikein pääse edukseen. Kangas on joustocollegea, ohutta sellaista, mutta usko oli loppua kun survoin laskoksia saumurin nieluun - tämäkin vaate olisi tainnut helpommin onnistua trikoosta...
 




Jottei totuus unohtuisi, kuka täällä oikeasti on grand lady, äipällekin oma tekstipaita:



Linnel-kaavalla ommeltu. Sovituskuvaa ei nyt ole, mutta tämä on saman mallinen kuin perhospaita. Vain pieniä muutoksia tein ja pitkät resorit. Tällaiset hihat ovat päätetyöläisen syksyn pelastus, kun resorit saa vetää kohmeisten kämmenselkien lämmikkeeksi. :)


 
Pitsiä ei enää riittänyt helman ympäri, siksi vain pieni nappikoriste pääntielle.


Trikoot Kärkkäiseltä, joustocollege Royal-tuotteelta, raitaresorit Pehemialta ja pinkki resori Bellapuulta.
 

5 kommenttia:

  1. Kivat asut ja hauskat tekstit! :)

    VastaaPoista
  2. Älyttömän kiva idea - korvan taustat alkaa kyllä olla aika täynnä jo hyviä ideoita, mutta änkäsen tämänkin sinne odottamaan toteutusta...!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja kaikki! Ihana tuo sinun paitasi ja tyttöjen paidat on huiput!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)