lauantai 25. tammikuuta 2014

Tilkuttaa!


Eilisiltana Savaveivissä oli ehkä innostavin aihe ikinä: Tilkuttaa!

Tehtävä oli siis loihtia kahdessa tunnissa jotakin, joka koostuisi vähintään viidestä palasta. Eri kuosisesta palasta siis, sehän lienee tilkkuilun idea.

Minulle tuli heti ajatus tilkuista tehdystä kaitaleesta, jonka yhdistäisin vaatteeseen. Ensin ajattelin tehdä paidan tilkkuisilla sivukaitaleilla, mutta totesinpa sitten että yöppärille olisi enemmän tarvetta.

Kaivoin tilkkupussista sekalaisen kasan paloja, joista sai leikattua 12 x 12 cm neliöitä. Ompelin tilkut limittäin siten, että silitin kunkin tilkun alareunaan taitteet ennen yhdistämistä. Sitten asettelin käänteet oikeaan asentoon ja aputikkasin reunoista. Sen jälkeen käsittelin kaitaletta kuten tavallista kangasta. Limittäisyys tuo minusta kivasti elävyyttä pintaan.



Jottei kokonaisuudesta tulisi liian levoton, käytin loppuosiin yhtenäisiä kangaspaloja. Kuitenkin niin, että kukin kappale on eri kangasta. Löysin mielestäni onnistuneen yhdistelmän reippaan värisiä kankaita ja lopputulos on oikein iloinen. :)



Kauniita ja värikkäitä unia, oma kullanmuruni!

(pst. Kangasta kului yhteensä noin 40 cm)


Kaava:
Little Lamb (OD 4/12) muokattuna

Kankaat:
Kaltainen Muisto trikoo: Verson Puoti
Päivänkakkara-trikoo: Royal-tuote
Sateenkaariraita-trikoo: Selia
Pilvi-trikoo: Kangas-Malla
tilkut: sieltä sun täältä

13 kommenttia:

  1. Nää on ihan parhaita vaatteita tämmöset, persoonallisia ja iloisia ja lasten mieleen. Tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään itsekin niin paljon, että varmasti jatkan tilkkukokeiluja. Hauskaa, taloudellista ja hyödyllistä yhtä aikaa! :)

      Poista
  2. Kiva idea ja hieno tehoste tuo tilkkurivi. Pitäisiköhän mennä tutkimaan omaa tilkkukoppaa...

    VastaaPoista
  3. Ihanan pirtsakka! Ja näyttää olevan omistajalleen varsin mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitkää yömekkoa on toivottu niin pitkään, että äitiä ihan hävettää ettei ole aiemmin saanut aikaiseksi. :/ Nooh, parempi myöhään ja mieleinen tuli, tämä tyttö tykkää värikkäästä. :)

      Poista
  4. Ihanan värikäs, iloinen yökkäri!

    VastaaPoista
  5. Ihastuttava, iloinen, ihana! :)
    Tuota ideaa pitää muistaa kokeilla!

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ihana! Mä aijon myös kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Kannattaa kokeilla, yllätyin miten hyvin ihan sekalaiset tilkutkin tällaiseen sopii.

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)