lauantai 1. helmikuuta 2014

Pikkuisen bling-blingiä


Nämä piposet ovat olleet valmiina jo tovin, mutta koska en löytänyt mieleistäni samettinauhaa, ne ovat jääneet postaamatta. Eihän sillä muuten niin kiirettä olisi ollut, mutta kun osallistuin Pipon ytimestä- ja Silmukan saalistus-blogien tammikuun pipohaasteeseen. Tammikuun loppuun mennessä piti olla valmista ja työt blogattuna. Olen siis jo päivän myöhässä.

Kuvausta varten nappasin nauhalaatikosta mitä sattui löytymään ja ihan sieväthän noista tuli. :)

Tässä taannoin ostin marketista pari kerää Novitan kimmeltelevää Hile-lankaa ajatuksena tehdä tytöille sellaiset vähän hienommat pipot. Täydellinen malli lankaan löytyi täältä.




Ohjeen koko oli koululaiselle. Meidän tytöt ovat vähän pienempiä, joten tein ensimmäisen pipon pienemmillä puikoilla. Siitäkin tuli aika väljä. Pikkusiskon pipoon vähensin silmukoita ja tein kavennukset nopeammin. Helpossa mallissa kokoa onkin helppo muuttaa, kunhan muistaa pitää silmukkamäärän neljällä jaollisena.



Noissa edellä mainituissa blogeissa on nyt menossa helmikuun haaste.
Minä aion osallistua, entä sinä?

11 kommenttia:

  1. Tosi suloiset pipot! Olen tuota Hile-lankaa hypistellyt ja pohtinut, millä verukkeella voisin sitä ostaa. Nyt tuli vastaus siihen: tuollainen pipohan on suorastaan pakko tehdä!!!

    VastaaPoista
  2. Ihanat pipot ja niin suloiset takitkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Takki on Metsolan alesta parin vuoden takaa, joskus sentään ostan jotain valmistakin. Niin, takkeja on tosiaan vain yksi. Sopi niin hyvin nauhaan että vaihdettiin välillä tytöltä toiselle. ;)

      Poista
  3. Oi ihanat pipot sait aikaan! :) Kiitos kun osallistuit haasteeseen! :)

    VastaaPoista
  4. Kivanmalliset nuo pipot! :) Ja toi nauha viel kruunaa kaiken :D Kiitos myös miun puolesta kun olit mukana! Eikä hätää, ei päivän myöhässäolo haittaa :D Ei pidetä pipoa liian kireellä, eihän? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eihän se niin päivän päälle, mutta hyvä että on joku takaraja niin tulee valmistakin. :)

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)