perjantai 8. elokuuta 2014

Miksi en minä?


Kun eskarilainen oli pukeutunut suunnittelemaansa mekkoon ja äidin koruihin (ks. edellinen postaus), iski pikkusiskoon kateus. "Miksi minä en saa olla yhtä kaunis?" Lattia tömisi ja ovet paukkuivat, kun hän osoitti mieltään nelivuotiaan tempperamentilla.

"Voi kultapieni, voinhan ommella sinullekin mekon, yhtä kauniin. Vaikka siitä kissakankaasta, jonka valitsit." 
Kiukku laantui. "Joo, siitä pinkistä mekko! Kiva äiti."


Eihän siitä ihan samanlaista tullut, kun ei ollut kaavaa, mutta riittävän samannäköinen.




Uusi lempimekko, arvelisin. Ja äidin helmet.



Minusta hän on aika sievä uudessa yömekossaankin. Tai mikä uusi tämä nyt on, ajat sitten ommeltu, vain pääntieresoria vaille jäänyt. Nyt sain senkin paikoilleen ja pääsi käyttöön. Raglansaumoissa pitsi edessä ja takana, muuten ihan perusmallia. Mutta kun mekko on prinsessalla oltava, yölläkin.



Kissakankaan lopusta ja muistakin jäännöspaloista surauttelin pinon pipoja, mutta hitsinpimpulat kun jäivät kuvaamatta. Tuiki tavallisia neliöpipoja, mutta todistusaineisto puuttuu. Kahdeksan niitä kumminkin oli, uskokaa tai älkää. :)


Kaavat:
Kissamekko: ilman kaavaa saksittu
Yöpaita: oma

Kankaat:
Hurmuri ja mummo sekä musta pallotrikoo: Pehemia
Suomen joutsen: Bellapuu

11 kommenttia:

  1. Kauniita vaatteita sekä nämä, että isosiskon eskarivaatteet! Yömekko on aivan ihana, pitsit viimeistelevät sen hienosti.

    VastaaPoista
  2. Kauniita vaatteita! Kyllä prinsessojen kelpaa. Mummo ja kissa on oikein soma kangas, ja tuo pallo käy hyvin sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tyttö ihastui kankaan väriin nähdessään sen palakorissa ja kissat olivat toki plussaa. :) Kiva että joskus lapset pääsevät paikan päälle valikoimaan suosikkinsa, minulta olisi varmaan jäänyt tämä ostamatta.

      Poista
  3. Kyllä prinsessojen kelpaa on hienoja mekkoja !

    VastaaPoista
  4. Voi toista, tottakai sitä tarvitaan samanlaista kuin isommallekin. Ihana mekko! Kissa/mummokuosista tykkään, samoin kylläkin ankasta :).

    VastaaPoista
  5. Kyllä on kaunis tyttönen kauniissa mekossaan ja toinenkin mekko on suloinen. Mustat helmet sopivat kivasti asuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Helmet ovat "hieman" liian suuret, mutta muistan itsekin miten kiva oli pikkutyttönä pukeutua aikuisten helmiin ja hepeneisiin ja tepastella liian isoilla korkkareilla. :)

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)