keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ankkoja ja palloja

 
Harmaan päivän sallitut piristeet: oranssi ja pinkki.
 
 
Harmikseni olen joutunut jättämään väliin kaksi peräkkäistä SaVaWay-perjantaihaastetta. Niistä ensimmäisessä aiheena oli ommella alaosa, toisessa jotain eläimellistä. Ajattelinpa sitten ottaa vahingon takaisin ja toteuttaa molemmat teemat varjohaasteena yhdellä kertaa.
 
Kankaina pinkkejä trikoita sekä resoria palloilla ja ilman. Eläimellisen osuuden sai hoitaa ankkaneulos. Kaikki kankaat Majapuulta.
 
Näillä eväillä syntyi itselle paita, hame ja leggingsit. Paita valmistui nippa nappa haasteen mukaisessa kahdessa tunnissa, alaosan kanssa kellon tuijottelu jo unohtui, mutta pelkästään neulojen testailuun sain tuhlattua melkoisesti aikaa. Skitsoilin pallotrikoon ompelua, tuo kun on sitä elastaanitonta laatua ja herkkä reikiintymään. 70-koon terävillä neuloilla lopulta ompelin ja toistaiseksi jälki näyttää hyvältä, toivon että kestää myös pesua ja käyttöä.
 
Paidan ja hameen kaava SK 5-6/11. Leggarikaavakin on jostain SK:sta, mutta ehdin jo hukata numeron.

 
 
 
Hetken mielijohteesta silppusin samalla kaavalla myös kangashamsuista hankitun pallotrikoon. Pinkki on pop! :)


6 kommenttia:

  1. Ihanat värit! Ja mahtava asu, kuosit sopivat hienosti yhteen.

    VastaaPoista
  2. Hienoja ompeluksi karkkivärikankaista :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit, hyvin sopii yhteen! Ja tuota samaista pilkkukangasta olis minullakin marinoitumassa, kun vielä keksisin, mitä siitä tekisin...

    VastaaPoista
  4. Herkullisia värejä! Ihanat vaatteet!
    Tuo hame näyttää kivan malliselta, jaksaisikohan etsiä kirjastosta kyseisen lehden joku päivä! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos! :)

    Mieli: Kokeile vaan! On myös tosi mukava päällä. Ehkä joku epäsäännällisempi kuvio tai raitakangas olisi hameeseen kuitenkin sopivampi, kun kappaleet leikataan vinoon ja edessä on sauma. Ja kangastahan tähän kuluu paljon, kun hame on noin leveä . :/

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)