tiistai 1. heinäkuuta 2014

Summer


On se kesä, vaikka välillä räntää sataisi.

Tunnen outoa viehtymystä rentoihin lököpaitoihin, siitäkin huolimatta etteivät ne erityisemmin pue minua. Sirolla ihmisellä ylisuuri paita voi näyttää hyvältä, mutta isolla ihmisellä se näyttää vain - no, isolta.

Kaikesta huolimatta tekaisin Burdasta löytyneellä kaavalla itselleni laatikkopaidan, jonka koristelin superglitter-silityskalvolla. Esikoisen diplomaattinen kommentti oli: "Onpas, ööh, jännä. Onko se napapaita?"

Jep, ihan parasta tässä paidassa on lyhyt etukappale ja pepun päälle laskeva takakappale. Ja tietysti väljä pääntie. Leveyttä onkin sitten reilusti - liikaakin. Voisipa kokeilla samaa reippaasti kavennettuna. Huippumukavahan tämä on ja varmasti tulee käytettyä viileämpinä kesäpäivinä (joita tuntuu riittävän).



Viime viikolla osallistuin ompeluryhmän perjantaiveiviin, kun yllätyspaketin tarjosi Pikku-Piltti. Paketista kuoriutui keltaista kukkatrikoota - ilmiselvä tyttöjen kangas siis. Lisäksi oli musta ja valkoinen palanen silityskalvoa. Kuopus tahtoi itselleen samalla kertaa tilatun värileikki-trikoon ja ilmoitti isosiskon saavan kukallisen. Selvähän se.

Otin koko-osviittaa tytön paidasta ja leikkelin kappaleet ilman kaavaa. Kangasta ei ollut paljoa ja jouduinkin helmaa lyhentää ja kaventaa suunnitellusta. Ihmeen hyvin isot kukat kohdistuivat tunikaan sekä eteen että taakse. Mustalla silityskalvolla ja strasseilla korostin yhtä etukappaleen kukkasta.




Valkoiselle silityskalvolle en keksinyt sopivaa paikkaa, mutta onneksi älysin kerrankin tehdä tunikasta niin nopeatekoisen (ei olkasaumoja, hihansuut huoliteltu saumurilla), että aikaa jäi vielä housujen tekoon. Leggarit saan surautettua kasaan jo varsin sukkelasti, vaikka muuten olenkin toivoton etana ompelun saralla. Se valkoinen kalvo pääsi siis kukkaseksi lahkeeseen. Housut ovat vajaamittaiset, sillä onhan nyt kesä.



Tämän oman perhostunikani olen tehnyt jo huhti- tai toukokuussa, mutta sovituskuvien ottaminen on jäänyt. Ei niitä kuvia ole otettu vieläkään, joten menköön nyt näin että tulee edes postattua, ennen kuin on ihan pesunukkainen. Ei nukkaantumisesta tosin vielä ole tietoakaan, vaikka on tätä paljon käytetty. Ehkä maailman ihanin kangaslaatu on tämä Ikasyrin unelmanpehmeä jersey 



Kankaasta jäi sopivasti lapsen leggingsien kokoinen pala. En tiedä mikä älynväläys oli kokeilla uutta kaavaa, kun vanhojakin on. Näistä tuli S U U R E T. Tyhmyyksissäni tein saman tien mittailematta toisetkin mokomat raitakankaasta. Positiivista ajattelua - nämä mahtuvat varmasti vielä pari vuotta eteenpäin.



Pari leggarikankaasta leikattua perhosta lehahti keltaiseen toppiin.



Kovin yksipuolisesti ovat ompelukset viime aikoina menneet keskimmäiselle lapselle. Taaskin tekisi niin mieli ommella hänelle vähän Maijaa tai Paratiisin Puutarhaa... Mutta lupaan nyt tässä että seuraavaksi ompelen vuorostaan jollekin toiselle.


Kaavat:
Laatikkopaita: Burda 6/14
Kukkatunika: ei kaavaa
Kukkaleggingsit: Boo (OD 3/14) muokattuna
Perhostunika: SK 1/12
Perhostoppi: Neon Stripes (OD 1/14)
Perhos- ja raitaleggingsit: Season Looks 1/14

Kankaat:
Harmaa ja keltainen trikoo: Nappinja
Kukkatrikoo ja silityskalvot: Pikku-Piltti
Musta pilkkutrikoo: Pehemiä
Perhosjersey: PaaPii
Raitatrikoo: Emeli Design

8 kommenttia:

  1. Oletpa ommellut ihania vaatteita! Tuo sinun laatikkopaita näyttää tosi hienolta. Nuo silityskalvot ovat tosi mielenkiintoista. Jospa saisin aikaiseksi tilata niitä. Niillä saa kyllä hienoja yksityiskohtia vaatteisiin. Tyttären setti on niin ihanan raikas. Perhoset pallopaidassa ovat myös upeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Silityskuvat ovat käteviä, mutta isoina pintoina aika tönkköjä. Siksi mieluummin leikkaan niistä ohuita, kuten tuo teksti tai musta kukka. Kokeilemisen arvoisia joka tapauksessa. :)

      Poista
  2. Hei upea laatikkopaita! Nuorekas ja trendikäs :) Ja pallomekko perhosilla otti myös erityisesti mun silmään. Ihanat värit :)

    VastaaPoista
  3. Ihana laatikkopaita! Minäkin tykkään niistä valtavasti, vaikka mies aina tuumaakin niiden olevan telttoja ja juurikin leventävän kroppaani entisestään. Kiva yhdistelmä tuo kukkainen paita ja palloleggarit. Tykkään noista perhosista myös, mahtavasti käyvät tuohon pallopaitaankin!

    VastaaPoista
  4. Kivat noi applikoidut perhoset :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)