torstai 24. tammikuuta 2013

Joo joo yogapants


Monesti on tehnyt mieli ostaa meandin yogapantsit, mutta en ole kuitenkaan koskaan raaskinut. Kaavaa sellaisiin olenkin kaivannut ja siksi menin ostamaan uusimman Burda-lehden (1/13), kun kannessa lupailtiin rentoja malleja joogaan. Burdahan myydään pussissa, joten malleja ei voi kaupassa selata, eikä sieltä sitten ihan toivomaani kaavaa tietenkään löytynyt.

Oli kuitenkin resorivyötäröisten olohousujen ohje, josta oli hyvä lähteä muokkaamaan. Ja oli lehdessä muitakin mukavan näköisiä malleja, ettei se ihan hutiostos ollut. :)

Lyhensin lehden kaavasta lahkeet 3/4-mittaan ja ompelin lahkeisiin pitkät resorit. Vyötärökaitaletta madalsin reippaasti lehden mallista saadakseni resorin riittämään. Jouduin myös lahjeresorin ompelemaan kahdesta palasta että puolimetrinen resoripala riitti.

Vyötäröresori saisi olla napakampi ja itselläni saisi ehkä takakappale olla hitusen korkeampi, mutta muuten kerrassaan mainiot pökät tuli! Niin hyvät, että tilasin jo kankaan toisiin samanlaisiin. Niihin ruskeisiin, joita kaipailin tämän hupparin kaveriksi. (Hyödynsin samalla Fabriinan synttäritarjouksen, eilen alessa olivat yksiväriset joustofroteet, tänään vuorossa ovat kuviolliset velourit. *vinks, vinks*)

Nämä olivat todella helpot ja nopeat ommella! Sen lisäksi hämmästyin pienestä kankaan menekistä, sillä näihin kului kangasta vain 80 cm + resorit (pitkäsäärisen kannattaa varata 90 cm). Yleensä itselle ompeleminen kaatuu jo siihen, että kangasta pitäisi olla metreittäin, mutta näissä ei. :D Hintakin jäi alle kahdenkympin.

Joustofrotee Kangas-Mallalta, resori Ikasyrilta.

ps. jouduin jälkikäteen vielä lyhentämään vyötärökaitaletta reilusti, etteivät housut tippuisi päältä. Muista sinä kokeilla, että kaitale on tarpeeksi tiukka jo ennen ompelua!

psst... huomenna pistetään arvonta käyntiin...

4 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää! :)
    Burdaan en olekaan tutustunut aiemmin, mutta onpas omituista, että joutuu ostamaan lehden pussissa (kuin sian säkissä!) eikä pääse tutustumaan malleihin etukäteen...

    VastaaPoista
  2. Voi miten kivat! Minäkin olen noita himoinnut, mutten ole raskinut ostaa niitä. Burdaa en muista koska olisin ostanut viimeksi... Pitäisköhän kokeilla?

    VastaaPoista
  3. Kiitos!

    Mieli: En tiedä voisko malleihin tutustua etukäteen netissä, mutta eipä sekään paljon kaupassa auta. Harvoinpa tulee suunniteltua lehden ostoa etukäteen.

    NorppaStiina: Tämä on ensimmäinen ja ainoa vaate, jonka olen Burdasta ommellut, etten paljoa osaa lehdestä sanoa. Tässä numerossa oli kuitenkin useampi malli, joita voisin kokeilla. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat housut! Kelpaisivat minullekkin (: Käyhän kurkkaamaassa sillä minulla on jotain sinulle blogissani.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)