lauantai 11. toukokuuta 2013

Seinäruusu



Saahan näin äitienpäivän alla ommella ihan vain itselleen, jooks?

Minä otin vähän omaa aikaa muokatakseni kunnon kaavat ja ommellakseni vaatteiksi pari kangaskaapin ihanuutta. Eihän siihen niin kauan mennytkään, kun oli kelpo kaava pohjana. Nämä molemmat tunikat on muokattu OE:n tissiksestä.

Tapettiprinttikankaassa sekä kuosi että väri henkivät menneen ajan romantiikkaa. Tiesin heti, että yhdistäisin kankaaseen pitsiä jollain tapaa. Ensimmäinen ajatus oli tehdä perustissis pitsinauhoilla, mutta sitten sain vetoketjuidean Nuksun blogista. Kangas ja pitsivetoketju Majapuulta.


 



Toisesta tunikasta halusin lyhyemmän ja niukemman. Alkuperäisessä tissiskaavassa kietaisuleikkaus sijoittui minulle liian alas, jolloin sisempi etukappale pääsi luiskahtamaan rinnan alle aiheuttaen nykimisrefleksin. Nyt muutin kaavaa niin että kappaleiden risteyskohta jää ylemmäs ja etukappaleet jatkuvat sivusaumaan saakka. Jatkoin myös yläosan kaavaa alaspäin, että sain jättää vyötärökaitaleen pois. Helmaa kavensin siten, että poimutus jäi kokonaan pois.

Tästä tuli ihana. Ei ahdista mistään, vaan on kuin ei olisikaan. Kangas suloisen pehmoista trikoota, jossa Sari Ahokaisen suunnitteleman kaunis kukkakuosi. Värit ovat ihan lempparini. :) Trikoo ja resori ostettu Fabriinasta.


 
 
Ihanaa huomista äitienpäivää!
 


8 kommenttia:

  1. Kauniita kaikki! Turkoosi kesällä uppoaa aina :-)

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania turkooseja <3 tunikoita!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat mallit ja kankaat!
    Ihanaa kun löytyy oikean malliset kaavat, itse vielä etsiskelen, laiskasti tosin... ;)

    VastaaPoista
  4. Voi mitem ihanat tunikat! Tykkään tuosta kankaasta. Oikein mukavaa äitienpäivää! Meillä juhlitaan sitä sivussa, pääasiassa pojan 13v synttäreitä :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat tunikat ja turkoosi sopii sinulle hienosti. Tuo pitsivetskari etumuksessa on ihana yksityiskohta.

    VastaaPoista
  6. Kauniita! <3 Pitikin heti löhteä kurkkimaan, löytyisikö ko. kankaita vielä.. :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)