perjantai 14. elokuuta 2015

Tuulinen päivä



Eipä se lämpöaalto vieläkään tänne ole löytänyt, vaikka kuinka lupailevat. Meidän oli tarkoitus lähteä viikonlopuksi mökille, mutta taitaapa jäädä menemättä, niin koleaa on tuuli ollut. Eilen pidettiin kuopuksen kanssa pieni kuvaustuokio. Ainakin puolet kuvista meni hylkyyn jo sen vuoksi, että niissä saparot viuhuivat viimassa ja mallin suu oli vääntynyt irvistykseen kylmyydessä.

Näissä vaatteissa ei ole mitään kovin kummallista. Oli tarkoitus julkaista nämä vasta myöhemmin toisen setin kanssa, mutta kun kaikesta huolimatta muistikortille tallentui aika monta kivaa otosta, postaan nämä nyt erikseen, ihan vaikka alkavan viikonlopun kunniaksi. :)

Pehmeää, huoletonta, leikkiin sopivaa, värikästä. Sellaista kaivattiin syksyyn kun nuorimmainen palasi kesälomalta hoitopaikkaan. Tyttömäistä myös, sillä tämä hienohelma on vannoutunut mekkojen, hameiden ja sukkahousujen ystävä. Minä niin tahtoisin tehdä hänelle edes yhdet svetarihousut, mutta en saa! En tiedä kuinka hän selviytyy pitkän talven yli paleltumatta. Mutta toistaiseksi (melkein) vielä tarkenee.



Paita on tehty samalla kaavalla kuin aiempi hedelmämekko, lyhensin vain helmaa kankaan riittävyyden mukaan, kavensinkin hieman ja jätin taskut pois. Helma on kantattu resorilla, sillä paita on hivenen A-linjainen ja ajattelin että se puettaisiin hameen päälle. Tytär on eri mieltä ja sulloo paidan helman hameen alle. No, toimii kummin vain.

Hame on paksua pehmeää velouria. Kaavaa en tähän tarvinut, leikkasin kaksi vain hieman alaspäin levenevää palasta ja ompelin sivusaumoista kiinni. Helmaan käänne ja vyötärölle resori. Superhelppoa ja neiti tykkää!




Mukavaa (ja vähemmän tuulista) viikonloppua teille kaikille!


Kaavat:
Paita: Free Stars (OD 1/15)
Hame: oma

Kankaat:
Siksak-velour: Metsola
Paitakankaan ostopaikkaa en muista enää

10 kommenttia:

  1. Voi kun kiva setti :) Kivasti sointuvat eri kuosit toisiinsa. Vaatesetti on söpön tyttömäinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Tyttömäistä on oltava, tänä aamuna neidillä viimeksi pieni vaatekriisi. ;)

      Poista
  2. Hauska sattuma, täälläkin on ommeltu velourhame, jotenkin ne sopivat hyvin syksyyn! Suloinen tuo paitakangas, tuli jotenkin Peppi Pitkätossu mieleen siitä heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole pitkään aikaan ommellut mitään velourista, mutta kai syksyn myötä paksummat mateiaalit alkavat taas viehättää. Minäkin aluksi luulin että kankaassa seikkailee Peppi! Lähemmässä tarkastelussa hahmot eivät ihan täsmänneet, mutta selvästi tässä on huvikumpu-vaikutteita. Kiitos Krista! :)

      Poista
  3. On taas Mandalla ihanat kuvat! Ja miten iloinen koko asu, mahtavat värit. Toivottavasti teillä on lämpimämmät säät jo, eikä tuulikaan kiusaa. Meillä on poikkeuksellisesti saatu nauttia mahtavista säistä, ja säätiedotus lupailee samanlaista vielä ensi viikollekin. Onkin pieni aurinko tarpeen kylmän kesän jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Tykkään niin käyttää värejä pienten vaatteissa, tämä puna-keltainenkin on yhdistelmä johon aina palaan. Sunnuntaina saatiin meilläkin jo nauttia lämmöstä ja näyttäisi siltä, että lämpöiset päivät jatkuvat. Aika ihanaa! :)

      Poista
  4. Ihana asu!! Punavalkoraitainen hame on kaunis juuri kaikessa yksinkertaisuudessaan ja tuo keltainen paitakangas on aivan ihana herkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato! Puna-valkoinen on niin pirteä yhdistelmä, toimii aina. :)

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)