tiistai 26. maaliskuuta 2013

Yhdistellen

 
 
Tämän mekon yläosan virkkasin jo viime kesän lomareissulla. Silloin se oli aivan liian leveä ja jemmasin sen rasiaan odottamaan parempia aikoja. Nyt se on jo käyttökelpoinen (vaikka on edelleen väljä) ja innostuin jatkamaan mekon tekoa.
 
Virkkausohje on Novita-lehdestä ja alkuperäisessä mallissa oli neulottu helma. Minun kärsivällisyyteni ei moiseen olisi riittänyt ja päätin oikoa mutkia tekemällä helman trikoosta. Violettia metsätrikoota olen tähän asti pitänyt virheostoksena, mutta niin vain tämäkin kangas löysi tarkoituksensa kun tarpeeksi pitkään hautoi. :) Lisäsin värejä kangastusseilla ja virkatulla kukalla. Punaiseen väriin en ole tyytyväinen, ehkä korjaan sitä pinkimmäksi kun saan paremmat värit (nämä tuherrettu Bilteman halpatusseilla).
 
 

 
 
 
Mekon pariksi tylsää, mutta aina niin tarpeellista: pitkähihainen, kokonaan valkoinen trikoopaita. Ihan perttiperuspaitaa en tahtonut, vaan tässä on takana pääntiehalkio ja rypytystä hihansuissa. Kaava Cherry (OD 4/11).
 


 
 
 
Nätti paitamalli, tästä tuli mielestäni oikein sievä, siis ollakseen valkoinen peruspaita.

 
 
 
Koko asu:

 

Valkoinen trikoo Royal-tuote, violetti Tiritom, langat Novita Miami.

12 kommenttia:

  1. Niin kaunis! Voi että, ja pitsikukat

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Noiden kukkien virkkaamiseen voisi jäädä koukkuun. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihastuttava kokonaisuus!!! Tuollaista virkattua mekon yläosaa pitäisikin joskus kokeilla...

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis asu! Ihana tuo virkatun ja ommellun yhdistelmä! :)

    VastaaPoista
  5. tosi kivasti yhdistetty ompelu ja virkkaus:)

    VastaaPoista
  6. *viittaa* Kysyttävää: Mikä on tuo OD-kaava? siis onko se joku lehti, vai mikä?

    Tosi kiva yhdistelmä virkattua ja ommeltua! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille! :)

    Asta: OD = Ottobre Design

    VastaaPoista
  8. Kaunis mekko! Ihana yhdistelmä tuo virkattu yläosa ja kankainen alaosa. :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi NuppuNeula! :)

    VastaaPoista
  10. Tuo mekko on kyllä hieno, täytyy varmaan apinoida joskus tuota :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)