keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Orange power

Kummipojan polvihousujen jäljiltä koneissa oli oranssit langat ja ajattelin samaan syssyyn saattaa muitakin oransseja kankaita vaatteiksi asti.

Fb:n kangashamstereista hankin taannoin sekalaisen kangaspaketin, joka sisälsi mm. palan oranssia nurjalta harjattua collegea. Kun ompelin lahkeet kahtena kappaleena, sain kankaan riittämään koon 140 Cheveyo-housuihin (OD 1/12). Taskuissa käytin trikoota, koska inhoan moninkertaisia collegetaskuja, joiden kuivumista saa pesun jälkeen odottaa ikuisuuden. Ompelun kannalta se ei ollut niin fiksu ajatus, koskapa kone alkoi tökkiä aina ohuesta kohdasta paksumpaan siirryttäessä ja päinvastoin.



Oranssista monsterijerseystä teeppari vaihteeksi v-kaula-aukolla, kaava OD 3/12 ja kangas Ikasyrilta.


Kovin reilut ovat, taidan tehdä muut syksyn housut vielä 134 cm kaavoilla. Ja syksyksi täytyy muistaa tehdä noiden housujen kaveriksi hillitymmän värinen (ts. musta) pitkähihainen paita.



Se polvihousuihin käytetty oranssi joustofrotee riitti vielä pikkuneidin kesähousuihin (Saimi OD 1/09 lyhennettynä), joiden kaveriksi sopii suloinen Satumetsä(?)-tunika. Tunikan kaava on Papana-paidasta (OD 4/11) muokattu. Kankaan olen tilannut Selialta.



2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi! :)