lauantai 25. elokuuta 2012

Kahdeksan

 
Kahdeksanvuotispäivänsä alla esikoinen innostui aivan valtavasti jalkapallosta. Kiinnostusta on ollut jo pidempään, mutta vasta loppukesästä jalka alkoi olla niin hyvässä kunnossa että pääsi mukaan treeneihin. Into ei ole siitä laantunut ja koko ajan pitäisi jotain potkia, niin ulkona kuin sisälläkin... Hieno harrastus ja kiva kun poika tykkää, vaikkei äiti niin paljon lajista ymmärräkään. :)
 
Synttäreiden teemaa ei tarvinut kauaa miettiä. Kavereille askarreltiin jalkapallokutsukortit, pöytään katetiin jalkapallopöytäliina ja vihreät astiat, kakun päällä pelasivat muoviset ukkelit. Koristeeksi ompelin aiheeseen sopivan viirinauhan Eurokankaan kuviopuuvillasta. Viirien tausta on vihreää ruutukangasta, jäännöspaloja joiden ostopaikkaa en muista enää.

 
 
Kun Eurokankaassa kerran tuli käytyä, sieltä lähti mukaan myös tätä pystyraitatrikoota. Väriksi olisin mieluummin ottanut jotain muuta kuin mustavalkoista, mutta eipä nyt ollut sopivampaa tarjolla. Taakse aplikoin sinisestä velourista pojan nimen ja numeron 8. Etukappaleen jalkapallomerkki pääsi uusiokäyttöön, se on aiemmin ollut pojan nyt jo pieneksi jääneissä housuissa, kunnes irtosi liiman pettäessä. Nyt ompelin sen kiinni ja alle laitoin palan velouria, että pallo erottuisi paremmin taustastaan.
 
Eihän tämä tietenkään vedä vertoja niille 'oikeille' pelipaidoille, joiden selässä komeilee jonkun idolin nimi, mutta ihan otettu poju oli omasta pelipaidasta. Kelpaa päälle treeneihin. :)
 


4 kommenttia:

  1. Kiva kun jostain löytyy pystyraitatrikootakin! T: Irmeli

    VastaaPoista
  2. Mieli: Kiitos! :)

    Irmeli: Jep, kivaa vaihtelua. Ja mikä parasta, tämä on tosi hyvän tuntuista laadultaan.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)