keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Makiaa




Hei vaan pitkästä aikaa!

Viiden viikon kesäloma on takana ja pikkuhiljaa olen totutellut taas arkeen.

Heti loman aluksi lähdin esikoisen ja hänen harrastusporukkansa kanssa "konserttikiertueelle" Keski-Eurooppaan. Ennen rajaa suljin nettiyhteyden ja palautin sen vasta puolentoista viikon päästä palattuamme Suomen kamaralle. Se oli varsin tehokas irtiotto töihin ja muutenkin kotimaan menoon. Kunnon vieroituksen jälkeen onnistuin pysyttelemään loppulomankin irti virtuaalitodellisuudesta. Tästä johtuen olen täysin ulkona myös blogimaailman viime viikkojen tapahtumista, mutta nytpähän on ainakin kertynyt luettavaa!

Kovin paljoa en ole kesällä ommellut. Jotain sentään ja keväisiä töitäkin pitäisi muistikortilta penkoa, siltä osin kun niitä on tullut kuvattua. Tässä alkajaisiksi heinäkuun tuotoksia.


"Maista, maista mansikkaa,
sitä ei voi vastustaa."


Jotenkin nostalginen on tämä Mussukoiden mansikkakangas. Se vie ajatukset lapsuuden kesiin, jolloin kesälomat vielä olivat pidempiä ja aurinko paistoi aina (ainakin omissa muistoissa). ;)

Tänä kesänä ei ole hihattomille mekoille paljon ollut käyttöä, mutta halusin tähän nyt kokeilla Heilt spesiell og jubel-kirjan taskumekon kaavaa. Puetaan sitten vaikka pitkähihaista alle ja otetaan kesämuistot mukaan syksyyn.

Tässä mekossa riitti kantattavaa, kuten useissa tuon kirjan malleissa. Vain vyötäröltä jätin resorikantin pois. Helmaresori saisi kai olla hieman pidempi, kun se nyt tuppaa pussittamaan.




Näpsäkkäät minihameet ovat nousseet varsinkin meidän nuoremman neidin suosioon (ihan mukavaa vaihtelua mekoille), sellaisia pyydettiin tästäkin kankaasta. Hameita on kaksi samanlaista, molemmille siskoksille, mutta toinen oli kuvaushetkellä pesussa.

Sen olen valitettavasti jo huomannut, että kissatalouteen joustofrotee ei ole paras mahdollinen materiaali . Kynnet kun tarttuvat hetkästi kankaan lenkkeihin ja kiskovat langat rumasti esiin. :(




"Haukkaa, haukkaa hedelmää,
omenaa tai päärynää."

Väkisinkin ajatukset alkavat siirtyä syksyyn ja pitkähihaisiin/lahkeisiin kaavoihin. Ikuisuus sitten hankittu hedelmätrikoon palanen päätyi pilviin yhdistettynä pikkutytön taskulliseksi arkimekoksi. Tästä vaatteesta tuli ensimmäisenä yöppärifiilis, mutta vaikkapa farkkuleggingseihin yhdistettynä saa ihan pirteän kokonaisuuden.






Tulossa jatkossa ainakin kevään rooliasuja, kesämekkosia, muutamia reissuun itselle ja pojalle tehtyjä  vaatteita ja tietysti koululaisten joka syksyinen vaatekaapin päivitys.

Tapaamisiin!


Kaavat:
Mansikkamekko: Heilt spesiell og jubel
Mansikkahame: oma
Hedelmämekko: Free Stars (OD 1/15)

Kankaat:
Mansikka-jf: Mussukat / Viivi ja Vilpertti
Hedelmätrikoo: kangashamstereista
Pilvitrikoo: ostopaikka unohtunut jo

6 kommenttia:

  1. Makeita juttuja!
    Kyllä sitä ihminen oikeasti tarvitsee välillä kunnon irtioton arjesta. :)

    VastaaPoista
  2. Herkullisia ompeluksia! Mansikkainen on oikein pirtsakan värinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! On pirteät värit ja aika muhkean kokoiset mansikat. :)

      Poista
  3. Minä ilahduin niin kovasti, kun näin sinut taas täällä bloginkin puolella! Ihania maukkaan näköisiä mekkoja ja hame myös. Lapsuuden kesät tuntuivat kyllä aina aurikoisilta, onkohan näiden nykylapsien muistoissa sitten aikuisena se ainainen auringonpaiste?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän aika kultaa muistot heidänkin kohdallaan, eivätkä mieleen piirry nämä sateiset ja kylmät kesät. Sitäpaitsi lapset tuntuvat kummasti tarkenevan shortseissa ja hihattomissa mekoissa, vaikka aikuisilla hampaat kalisisi kylmästä! Ehkäpä siitä johtuvatkin lapsuuden lämpimien kesien muistot. :)
      Kiitos ihanasta kommentistasi, Hanna, kiva "nähdä" sinuakin pitkästä aikaa!

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)