sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Pienelle lämmikettä ja tunnustus


Enpä muista milloin viimeksi olisin ommellut fleecestä mitään vaatetta. On se vain helppoa ja huoletonta. Kuopukselle halusin fleecehaalarin lämmikkeeksi syksyyn päiväunille ja kauppareissuille. Isommilta sisaruksilta on lähes kaikkea jäänyt, mutta tällaista 80-senttistä haalaria meillä ei vain ole. Villavaatteita meillä paljon käytetäänkin, mutta joissain tilanteissa fleece on kätevämpi ja ennen kaikkea nopsempi pestä ja kuivata.



Kukkafleece on joskus löytynyt Eurokankaan paloista. Kaava SK 9/08. Koko on reilu, niinkuin lehdessä sanottiinkin, mutta tällaisessa vaatteessa se ei haittaa mitään. Vielä pitäisi saada asuun paremmin sopiva pipo ja tumput.

***



Sain tämän tunnustuksen kahdesta blogista: Kiitos Kewa ja Mieli!

Tunnustuksen saaneen pitäisi kertoa kymmenen uutta asiaa itsestään. En ole täällä blogissa paljoa itsestäni kertoillut, joten lähes kaikki taitaa olla uutta.

1. Asun maalla
2. Horoskooppimerkkini on kauris
3. En koskaan pue ylleni keltaista - paitsi keltaiset kumisaappaat
4. En tykkää oliiveista
5. Kalasta olen oppinut pitämään vasta aikuisena
6. En tulisi enää toimeen ilman autoa, nettiä ja pyykinpesukonetta
7. Pidän alkusyksystä - sen väreistä, kirpeydestä ja uusista tuulista
8. Inhoan loskaa, märkää ja pimeää
9. Ompelua olen harrastanut kolmisen vuotta
10. Vielä joskus tahtoisin oppia soittamaan pianoa


Kenellekähän jakaisin tämän eteenpäin?? On niin paljon kivoja blogeja joissa vierailen ja monihan tämän on jo saanutkin. Laitetaanpa tällä kertaa upeille aplikoijille, joiden blogeista olen paljon imenyt inspiraatiota.

Olkaa hyvät:

3 kommenttia:

  1. kiitos tunnustuksesta. jään selailemaan blogiasi.

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen fleecehaalari! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Täytyypä järkätä aikaa itsestä kertomiseen :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)