keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Huhtikuun värit: violetti



Huhtikuun neljännen viikon väri oli violetti. Violetteja kankaita minulta löytyy aika paljon ja suunnitelmissa oli useampikin vaate tälle viikolle, mutta yhteen jäi, eikä sekään tullut ajoissa valmiiksi. Työssäkäyvän ja harrastavien lasten äidin vapaa-aika on kovin rajallista.

PaaPiin ompputarha sentään pääsi käsittelyyn ja kesämekoksi. Niin kylmää vain tuli vapuksi, että sovituskuviin piti pukea pitkähihainen paita alle. Silti tuli vilu.



Kun aikoinaan sain tämän kankaan käsiini, olin kuin pikkutyttö uuden värityskirjan kanssa. Tätä oli pakko saada värittää!

Kangastusseja ei tuolloin kaapista löytynyt, joten nyt vasta pääsin tussaamaan. Lopputulos ei aivan vastaa visiota, väritystyylikin muuttui kesken kaiken, mutta ihan kiva tuli. Kuosin pieniin pallukoihin silitin vielä muutaman strassin.


Kaava on uudesta Ottobresta. Muokkasin pääntien "tavalliseksi" sekä pidensin hieman helmaa ja hihoja (ettei jäänyt turhia hukkapaloja). Oikein kiva malli, helma varsinkin on ihana. :)

Tämän huhtikuun viimeisen tynkäviikon teemana olisivat olleet pastellivärit, mutta ne saavat nyt minun osaltani jäädä väliin tai ainakin myöhempään ajankohtaan. Suloiset Siirit ja Myyryt sopisivat kyllä aiheeseen vallan mainiosti...


Iloista ja ä r i k ä s t ä vappua!

Kaavat:
Olive Star (OD 3/14)

Kankaat:
Omenatarha-jersey: PaaPii


2 kommenttia:

  1. Onpa ollut kiva idea värittää noita kuvia! Meilläkin tykätään violetista, varsinkin keskimmäinen tyttö :) Hauskaa vappua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on violettiin viha/rakkaussuhde. Kaudesta riippuen joko tykkään paljon tai en voi lainkaan sietää. Nyt on tykkäysvaihe meneillään. :)

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)