sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ihanan kamala vai kamalan ihana?



Tämä postaus olisi ollut ajankohtaisempi viikko sitten, mutta eipä ennättänyt silloin kuvaamaan.

Loppukesällä annoin tyttöjen valita kangassuosikkinsa SA-shopin alesta. Yllättäen tämä BOO-trikoo oli halutuimpien listalla. Ihanan kamala kuulemma. Taitaa liittyä ikään, sillä myös Monster High tuntuu viehättävän tätä ikäluokkaa.

Tyttö olis tahtonut vaatetta tästä jo heti kankaan kotiuduttua, mutta suunnitelma yksiolkaimisesta mekosta tuntui kovin epäkäytännölliseltä ja kummitukset pistettiin toistaiseksi hautumaan. Nyt kun ne halloweenin alla kaivettiin esiin, toive oli muuttunut hameeksi tai housuiksi. Ja aikas päheet leggarit kuosista syntyikin!



Jemma-trikoosta löytyi yhteensopiva sävy ja samaa muotokieltä, kun kangas käännettiin ylösalaisin. Etukappaleelle aplikoin palasen hirviötrikoota. 




Tämän jakun olen tehnyt jo iät ja ajat sitten, on vain jäänyt jostain syystä postaamatta. Otettiinpa sitten kuvat samalla kertaa, kun sopii samaan teemaan.





Kaavat:
Tunika: Owl princess (OD 1/14)
Leggingsit: Green lines (OD 1/14)
Jakku (OD 4/13)

Kankaat:
Boo-trikoo: SA-shop
Jemma-trikoo: Verson puoti
Sokerikallot-jc: Käpynen

8 kommenttia:

  1. Onpa hauska idea tuossa ekassa paidassa! Tosi hyvin keksitty. Minunkin on pitänyt tehdä tuolla jakkukaavalla vanhimmalle tytölle jakku, mutta on vielä listalla (sekin). Oliko sinusta kaava hyvän kokoinen leveydeltään? Kuvissa ainakin näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Jakun ompelusta on tosiaan jo aikaa, mutta en mielestäni tehnyt kaavaan mitään muutoksia ja leveys on hyvä. Tosin se on kokoa 110 cm, kun kaupan vaatteista tytöllä on käytössä 116.

      Poista
  2. Kyllä on upeita vaatteita!!! Jakku on kyllä herkullinen ja jakun malli näyttää kauniin istuvalta:-)

    VastaaPoista
  3. Ihanan raikkaan värisiä vaatteita ja hauska idea kääntää kangas ylösalaisin!

    VastaaPoista
  4. AIvan ihanan karmaiseva tuo ensimmäinen setti. Kallojakku on upea!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)